Raskauden kaksitoista ensimmäistä viikkoa

Sikiö on pikkuruinen ja vatsa näyttää tavalliselta, mutta kehossa on meneillään tuntuva vallankumous. Ajatukset pyörivät päässäsi ja tunteet kuplivat. Liity seuraan tähän jännittävään kahdentoista ensimmäisten viikon tutkimusmatkaan.

Therese Sok

4 minuutin lukuaika

Arvioinut Therese Sok

Laillistettu kätilö

Raskauden kaksitoista ensimmäistä viikkoa
Kuva: Preggers

Aivan alussa et luultavasti edes tiedä olevasi raskaana. Vasta viikolla 3 munasolu hedelmöittyy ja ihme tapahtuu. Eräänä aamuna heräät ehkä aroilla ja kireillä (isoimmilla) rinnoilla. Mainiota, se on yksi ensimmäisistä merkeistä! Täysin varma et pysty olemaan ennen kuin raskaustesti näyttää positiivista. Aika mennä apteekkiin.

Jippii – raskaustesti oli positiivinen!

Olet viikolla 4, onneksi olkoon! Näkemiin myös kuukautisille, ihanaa. Nyt uusi maailma avautuu ja voi olla aika varata aikaa ensimmäiselle käynnille äitiysneuvolaan. Äitiysneuvolan käynnit eivät ole ainoastaan äideille suunnattuja, vaan myös isille ja muille lähiomaisille. Menkää sinne yhdessä! On erittäin hyvä tapa lähestyä kaikkea uutta, koska on paljon sisäistettävää, opittavaa, ymmärrettävää ja suunniteltavaa.

Siitä asti kun huomaat olevasi raskaana aina viikolle 12 suositellaan että syöt foolihappoa ravintolisänä. Tämä on ravintolisä, joka sisältää foolihappo B-vitamiinia. Aine, joka vähentää vauvan selkärankahalkion riskiä. Keskustele asiasta äitiysneuvolan terveydenhoitajasi kanssa, joka voi neuvoa sinua eteenpäin.

Nyt alat ehkä aavistamaan olevasi raskaana. Yksi ensimmäisistä merkeistä saattaa olla, että tunnet metallin makua suussasi ja joillakin pahoinvointi ilmestyy jo tässä vaiheessa. Jotkut oksentelevat paljon ja usein. Toiset ovat pahoinvointisia, mutta eivät pysty oksentamaan ja toisilla taas käy tuuri ja välttävät sen kokonaan. Tässä ei valitettavasti ole oikeutta, tilanne on mikä on. Vinkki – Pidä varmuuden vuoksi muovipusseja ja hieman pikkupurtavaa käsilaukussa. Sillä on tapana auttaa, kun pahoinvointi iskee.

Viikolla 5 kehon hormonikisa on alkanut tosissaan ja voit yhtäkkiä tuntea itsesi käsittämättömän väsyneeksi – ennen kuin ymmärrät mistä se johtuu. Vaikka sikiö hädin tuskin vielä näkyy mikroskoopilla, se ravistelee pienellä olemassaolollaan koko äidin kehoa, kun hormonitasot muuttuvat. Se voi saada aikaan melkein lamauttavan väsymyksen ja tulet tarvitsemaan lepoa. Mutta yhtä nopeasti kuin väsymys iski, se voi häipyä ja voimat palautuvat. On myös tavallista, että lanneselkä on arka ja kivulias, melkein kuin kuukautiskipujen yhteydessä. Melko monet raskaana olevat saavat raskauden alussa PMS kaltaisia oireita, joka on täysin normaalia.

Ovatko rinnat edelleen kipeät? Se ei ehkä tunnu kovin seksikkäältä (tai sitten tuntuu!), mutta rintaliiveillä nukkuminen voi olla avuksi.

Monimutkainen hormonaalinen muutos, joka tapahtuu raskauden aikana, tarkoittaa muun muassa sitä, että verenkierrossa tapahtuu isoja muutoksia ja verenmäärä lisääntyy. Tämä sen sijaan johtaa siihen, että munuaiset saavat tehdä entistä enemmän töitä, ja joudut virtsaamaan enemmän. Voi tuntua täysin järjettömältä herätä monta kertaa yössä siihen, että on pakko juosta vessassa. Pieni vinkki, jos sinulla on vaikeaa nukahtaa uudestaan, yritä sulkea silmäsi, äläkä sytytä valoja kun on pakko nousta.

Tässä vaiheessa olet alkanut tajuamaan, että sinun tulee vain pysyä vauhdissa mukana. Pitää löytää omat tavat kohdata kehon reaktioita. Katso sitä kuin se olisi jännittävä tutkimusmatka!

Nyt ei ole enää ainoastaan vaikutuksia kehoon. Viikolla 7 on tunnemyrskyä ja voi jopa usein tuntua kaaokselta. Kahdessa sekunnissa hullun iloisesta ja onnellisesta todella surulliseksi ja alakuloiseksi, miten se voi olla mahdollista? Mielialavaihtelut johtuvat osittain hormoneista, ja osittain siitä, että koet erittäin suurta muutosta monella eri tasolla samanaikaisesti. Ei huolta, tämä on luonnollinen osa matkaa. Hieman hormonikaaosta ja tunteiden sekamelska on aivan normaalia.

Jossain viikkojen 8-10 välissä, joskus aikaisemmin, voi olla aika ensimmäiseen käyntiin äitiysneuvolassa. Tämä käynti voi tuntua hieman juhlalliselta, nyt raskaus on todellinen. Saat esittää kaikki mahdolliset kysymykset. Tulet saamaan paljon tietoa ja vastata moniin kysymyksiin liittyen terveyteesi, elämäntapoihisi ja sairaushistoriaasi. Terveydenhoitaja ottaa useita verinäytteitä ja tekee erinäisiä tarkastuksia. Jos sinulla on kumppani, voi olla teille molemmille mukavaa käydä äitiysneuvolassa yhdessä. Miettikää yhdessä ennen käyntiä, minkälaisia kysymyksiä haluatte esittää – paikan päällä voi helposti unohtaa!

Jos olet kärsinyt pahoinvoinnista, tämä laantuu yleensä viikon 12 paikkeilla (mutta valitettavasti joillakin se jatkuu pidempään!). Nyt keskenmenoriski vähenee radikaalisesti ja monet tuntevat olonsa mukavaksi kertoa mahtavasta uutisesta läheisille ja rakkaille.

aOnneksi olkoon – sinun ensimmäinen kolmannes on nyt päättynyt ja raskausmatka on täydessä vauhdissa. Ensimmäinen välitavoite on saavutettu!

Lähde: Swedish Health Care Guide & National Food Agency in Sweden

Therese Sok

Arvioinut Therese Sok

Laillistettu kätilö